Odotin metroa, kun yllättäen kuulin huutoa ja ensimmäinen reaktioni oli paeta ja muutaman askeleen jälkeen vasta selvittää mistä on kyse. Kuvittelin kyseessä olevan joidenkin sekopäiden tappelu, mutta ei. Portaita tuli alas iäkäs mies kierimällä kuten elokuvissa. Lähempänä oleva nuori mies meni avuksi. Minä kaivoin puhelinta ja muistelin kuinka eräs lukioaikainen tuttu oli samanlaisessa tilanteessa kuollut. Nuorimies auttoi portaita kierineen ylös. Yllättävän ketterästi setä nousi ylös. Oikaistuaan itsensä hän totesi, että vähän selässä tuntuu. Sitten hän kiitti nuorta miestä ja jatkoi matkaansa. Palasi vielä hetken päästä portaille ja tarkisti ettei häneltä ollut pudonnut mitään. Ja minä sivustaseuraaja vain koitin toipua säikähdyksestä. Säikähdin siis omaa reaktiotani ja itse hurjan näköistä tilannetta. Onneksi ei tarvinnut ambulanssia soittaa. Matkalla töihin törmäsin vielä toiseen tilanteeseen, johon ambulanssi oli jo tulossa. Nelikymppinen mies makasi ilmeisen tajuttomana maassa. Hänet oli laitettu jo kylkiasentoon ja ammattiapua oli tulossa. Hurja aloitus päivälle. Elämä on samaan aikaan kovin haurasta ja rautaista.