Hämeen-Anttilan kolmaskin kirja "Kolmastoista lapsi kuuluu" kirjastooni. Se ei saanut minua temmattua mukaansa yhtä vahvasti kuin edeltäjänsä, mutta hyvä sekin oli. Ei hieno tai nerokas. Vähän epäillen siis odotin kirjaston varausjonon lyhenemistä ja uusimman romaanin saamista lukuun.

   Se oli kuitenkin jälleen täysin erilainen kirja ja se sai minut mukaansa elämään myötäelään kirjan henkilöiden tarinaa. Kirja pitää ehdottomasti hankkia omaksi ja se tulee luettua varmasti uudestaan. Erityisesti ihmisten suhde luontoon oli upeasti kuvattu. Erityisesti kirjan mieshahmot olivat uskottavia ja inhimillisiä. Heidän puolelleen oli helppo asettua. Myös kirjan päähenkilö taitaa olla juuri sitä mitä nelikymppiset naiset tyypillisimmillään ovat. Se teki surulliseksi. Hän oli nimittäin sangen tyytymätön elämäänsä ja kuitenkin turhauttavan kykenemätön muuttamaan sitä miksikään muuksi.

  Kirja tarjoaa upean kathartiksen kokemuksen ja jättää lukijan onnelliseen mielentilaan.