Tein tänään kohtalokkaan erheen. Lähdin surffailemaan polkupyörävalmistajien sivuille. Munulla on ihan hyvä polkupyörä, mutta se ei sovi minulle. Olen sillä ajanut kohtuullisen paljon kuusi kesää, mutta viime kesän se seisoi. Ajoasentoni on väärä. Kuulostaa neitimäiseltä, mutta näin on ja trendikäs citymaastopyörä, kun on kysymyksessä, niin asentoa ei paljon pääse säätämään, niinpä ajokkini seisoi viime kesän, koska halusin antaa tuolle uskollisesti palvelleelle ylioppilaslahjalle vielä yhden mahdollisuuden. Asento on kuitenkin väärä ja aiheuttaa kovasti kipua niskaan. Ei siis hyvä. Tänään minulle kuitenkin selvisi se etten aio enää toista kesää olla pyöräilemättä. Etenkin nyt, kun työnikin ovat poljettavan matkan päässä. Uusi on siis saatava ja sellainen löysi jo minut. Täytynee huomenna mennä sitä kauppaan tutkailemaan, mutta olen päättänyt palata perusasioihin. Tahtoo jalkajarrut, yhden tai korkeintaan kahden käden sormilla laskettavissa olevan määrän vaihteita ja ajattoman tyylikähän sen täytyy tietysti olla.

    Hyvä puoli tässä pyöräkuumeessa on se, että totesin sen vieneen mennessään vauvakuumeen tai paremminkin tämän uuden kuumen vallattua totesin edellisen hävinneen jonnekin. Hyvä niin, sillä edellinen kuume kestikin usieta kuukausia ja käyttäytyi täysin irrationaalisesti minusta irralllaan, mutta ahdistellen. Huomioimatta jättäminen taisi toimia. Jihaa! Mutta kuinka voisin jättää huomiotta pyöräkuumeen. Pyörän, kun tällä hetkellä todella tarvitsen ja kypärän kans. Edellinen kypärä teki vuosi sitten keväällä sellaisen katoamistempun, ettei sitä ole sen jälkeen näkynyt. Sitten kun rupeaa asioita kadottamaan, niin ei kannata mitään pientä kadottaakaan. En kyllä vieläkään ymmärrä kuinka se on mahdollista...