Olla onnellinen ympäristölle. Olla onnelinen, kuten kuuluu olla onnellinen, ei kuten haluaisin olla onnellinen. Kun olet naimisissa, sinulla on vakituinen työpaikka, kuukausipalkka keskipalkan yläpuolella, oma auto ja liian suuri asuntolaina. Silloin olet onnellinen. Mitä sitten, kun tuo mihin olet pyrkinyt onkin yhtenä päivänä saavutettu eikä se tunnukaan miltään? Ei ole mitään sanottavaa ja pettymys alkaa hiipiä tiedostuksen alimpiin kerroksiin? Pyrkimys tuota kohti olikin turhaa, eikä ympäristön miellyttäminen teekään minua onnelliseksi, vaikka hyväksyntää kaipaankin.

    Tätä esittävä taide on hienoimmillaan. Se on avointa. Hyvin harjoitettua ja hyvin hallinnassa. Se kiinnittää katsojan mukaan, eikä sulje ulkopuolelle. Se saa nauramaan ja itkemään olemalla kuitenkin nerokkaan yksinkertainen. Se herättää uusia näkökulmia vanhoihin ajatuksiin tai kokonaan uusia tuoreita ajatuksia. Olisin käynyt katsomassa tämän Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmän huikean teoksen uudemman kerran, jos se vaan olisi ollut mahdollista. Viimeinen näytäntö oli kuitenkin viime lauantaina.

    Ja ainahan on nautinto katsella taitavaa ammattilaista työssään.