Suunta kiertyi samalle vanhalle kehälle.
Vointini huononee, ei parane vaan huononee.
Ja taas voisin lääkärin mielsestä syödä antibiootteja, käydä rontgenkuvissa ja tutkimukset voisi uusia allergiasairaalassa.
En minä toista kertaa samaa virhettä tee, vaikka ajatus ei huippuvauhtia kuljekaan.
Päri päivää meni tässä toisen mielipiteen metsästyksessä.
Se kuitenkin kannatti.
Ei pidä lähteä merta edemmäs kalaan.
Minulla on tavallinen pulma terveyteni kanssa, ei mitään hengen vaarallista ja harvinaista.
Se mikä näissä tavallisissa terveyspulmissa on positiivista, että niistä paranee, vaikka ne osaavat olla hankaliakin.
Ja minä olin oikeassa, sillä koskeehan tämä tutkiminen ja paraneminen vähän minuakin!?
Aika stressaavaa on tehdä lääkärin näkemystä vastaan.
Sama se minä aion parantua, jättää tämän viheliäisen kehän taakseni ja keskittyä kirjani julkaisemisen aikaan saamiseen.
Sen jälkeen teen muutaman kirjan lisää.
Ja näytän muutenkin hampaani työelämässä.
Tsunamivaroitus on annettu.