Työt ovat lähteneet hyvään alkuun. Ne eivät vaadi enää poikkeustoimia. Jos ei olisi suurta tanssimuutosta, niin tanssikausi olisi alkanut jo. Illat ovat siis edelleen tyhjinä. Suuri Projekti on edelleen tauolla. Empiirinen koe niskani sielunelämästä on edelleen menossa. Suuret ja kauniit juhlat juhlittiin lauantaina. Se valtava määrä vaivannäköä ja ajatuksia on siis tullut tiensä päähän. Hienojen juhlien jälkeen tuntuu aina haikealta. Olen keskellä kaikkia näitä vaiheita.

    Ajatella, puolitoista viikkoa selvisin ongelmitta ilman Suurta Projektia. Minun kohdallanihan tuo unelma-ammattini on hyvin symbioottinen ilmiö. Ei oikein voi olla ilman. Kummallinen melankolia hiipii sisään. Se koittaa olla selittämätön, mutta jäljet ovat lyhyet. Se helpottuu vain tekemällä. Mitä siis tehdä, kun ei oikein voisi tehdä? Ja tahtoisi tehdä, valmistakin.

    Mukana on tietysti myös juhlien jälkimainikeja. Uusi mekko, onnistunut hankinta. Ajatuksia ja pohdintoja omalta kohdalta ja vähän Mielitietynkin. Ja kummastelua. Kuinka? Miten ihmeessä? Täytyykö? Eikö voisi? Mitä jos? Voi kun?