Tästä se päivä alkaa.
Tai alkoi se jo luksustelulla eli lukemisella.
Ostin tuon kerran luetun kirjan jo viime viikolla.
Tahtoi lukea sen uudelleen.
Ihana kirja!

Ja nyt se sitten alkaa.
Hyvänmielen leffa ja nitkuttelua elikkäs neulomista.
Yllättäen taas, lähes ikuisuusprojektin mittasuhteisiin venyvä, pitsineuletakki tuntuu hyvältä vaihtoehdolta.
Tähän asti olen ollut sillä kannalla, että tuon lehden ohjeille ominaisesti lankaa jää reilusti yli.
Asian tarkistettuani mieleeni kuitenkin alkaa hiipiä pelko langan riittämisestä.
Tätä kyseistä väriä ei enää valmisteta.
Se oli viime kevään hip- väri.

Lopulta tiukan tahtojen taistelun jälkeen selvisin eilen ulos.
Ja pääsin kulkemaan osan matkaa naapurin äidin ja pikku ilopillerin kanssa.
Ehkä pääsen tästä tulevina viikkoina taas lenkkeilynkin makuun.
Viime keväänä nautin siitä kovasti, vaikka aina aikaisemmin olen ollut päämäärätöntä rinkulavaeltamista vastaan.
Määränpäähän voi kulkea pitkänkin matkan taakse ja vielä pidemmänkin, kun tulee kevät ja saa kaksipyöräisen alleen.

Ilahtuneena totesin, että toipilaisuudestani huolimatta, pitkään jatkunut työ saada lähi-ihmissuhteet tasapainoon, on tuottanut tulosta.
Näin jälkeenpäin ajatellen kyse kai suurimmalta osaltaan on miellyttämisen ja itsensä kuuntelun tasapainosta.
Vanhempiaan, kun ei voi valita.
Helpompaa on tulla heidän kanssa toimeen.
Ongelmallisia parisuhteita en ole harrastanut, enkä harrasta vieläkään.
Meillä on hyvä yhdessä olosuhteet huomioiden.

Kuinka yhden kaavakkeen täyttäminen voi olla niin vaikeaa?
Olen sitä vetkuttanut nyt viikon.
Tuon kaavakkeen täyttäminen on täysin minun etuni.
Silti se ei ole tullut tehdyksi.
Ilmeisesti selviän yhdellä liitteeläkin.
Kerrankin ei tarvitse tehdä mitään ylimääräisiä selvityksiä.

Eilen ajauduin taas katsomaan työpaikkoja.
Selvstikään se ei ole asia, josta pitäisi murehtia nyt.
Mut ku...
Nuo asiat ehtii myöhemminkin ja järjestyvät varmasti, kuten ihailtavan huoleton veljeni totesi.
Ensin täytyy vaan tulla kuntoon.