Tämä suuri kokonaisuus etenee aaltoliikkeenä.
Silloin kun asiat on hyvin ja onni syvin.
Niin silloin sitä tunkee ovista ja ikkunoista.
Ja sitä voi tajuta vaan siinä istuessaan miten onnellinen on.
Valitettavasti noilla aalloilla on toinenkin harja.
Kyllä asiat sinne aallonpohjaankin kasaantuvat.

Minun piti olla toipumassa.
Vointini piti kohentua.
Ja löydänkin itseni kuumeisempana.
Limaisempana.
Ja kipeä kurkkuisempana kuin viime viikolla.
Suorituskyky on todella alhaalla ja voin vain hämmästellä onnettomia suorituksiani perusrutiinien parissa.
Käsitöitäkin on tullut purettua toheloinnin takia normaalia enemmän.
Onneksi on ne käsityöt.
Ne pitävät pään edes jotenkin selvänä.
Perusolokin alkaa olla 23 kolmen kuume päivän jälkeen kohtuullisen hutera.
Pahinta on ettei lääkärikään tunnu tietävän miten tilanne korjaantuisi.
Edessä on ilmeisesti toisten mielipiteiden metsästys.

Toisinaan on katkaistava symbioottinen suhde pedin kanssa ja lähdettävä avaraan maailmaan.
Vaikka toipumisen kustannuksella.
Toipumiselle tuskin olisi eduksi sekään, että kiipeilen seinille.