Matkan taittamista uudella pyörällä. Aamiainen lempikahvilassa Kollegaystävän kanssa. Ei kiirettä, mutta ei vitkutteluakaan. Hämmästyttävää miten paljon saa aikaiseksi, vaikka päivittäin notkuu puutarhassa ihmettelemässä sen kauneutta ja luontoa.

    Piihapiirissä muuten tapahtuu. Suurem männyn linnunpönttöön on tullut uudet asukit. Pikkuiset mustavalkoiset. Laulavat kauniisti, mutta sävelmä on lyhykäinen. Ornitofobiasta kärsivänä ei ole vielä selvinnyt keitä he ovat. Mutta pöntön monivuotinen asukki, eksoottistakin eksoottisempi talitiainen on ollut muutaman päivän aivan hukassa, kun kämppä on mennyt alta. Parka.

    Päivä jatkuu suuren projektin merkeissä. Saan niin hyvää tukea ja palautetta lähipiiristä, että nauran kyyneliä sitä miettiessä. Tyytyväinen olen minäkin. Hämmästelen omia aikaansaannoksia, kuin lapsi jotakin uutta ja mielenkiintoista. Tuli kutsu korkeakoulun haastatteluun. Ei varsinaisesti mikään suuri yllätys, mutta mukava uutinen kuitenkin.

    Vielä ennen tanssituntia ehdin imuroida ja raivata kotona.  Tänään muutti varastoomme suuri määrä lapsuuden muistoja. Isä tyhjentää lapsuudenkodin kellaria. Se minkä haluaa pelastaa on pelastettava.

    Jaksaa tanssia ihan toisella tavalla kuin talvella. Kuitenkin piti jättää kevätshöy väliin kurjan lapavaivan takia. Tanssitunnillekin menin polkupyörällä. Tanssin jälkeen pesin vielä lattian ja laitoin petiin raikkaat lakanat. Nyt voi rauhassa laskeutua uneen kylläisenä ja puhtoisena. Vielä jokunen luku jännittävää Nicholas Evansia. Hän on kyllä taitava tarinan kertoja jännite Suden läheisyydessä alkaa jo ensimmäiseltä sivulta.

Kaikkia näitä hyviä asioista!