Voi sitä suurta vapautta. Löysin paremman reitin vakkaripaikkojen A ja B välille. Aikaa kuluu vartti vähemmän, vaikkei aika tässä nyt mikään määräävä tekijä ole. Ei tällaisena päivänä varmastikaan ole parempaa menopeliä olemassakaan. Kuinka tällainen isoihminen voikaan pikkuihmisen tavoin olla onnellinen siitä, että on kunnolla kevät. Kuitenkin matkaa tehdessäni olen joutunut sadattelemaan sitä kuinka huonosti pyörätiet on merkitty. Tilanne on sama kuin Pariisissa Charles de Gaullen lentokentällä. Yllättäen merkit vain katoavat, joko niitä ei ole tai sitten ne tuntuvat tieten tahtoen jemmatuilta. Se ei ole hyvä, vaikka asian muistaa lähinnä vain silloin, kun merkkiä ei näy.

    Olin tänään kaupungilla pikkulapsen (8 kk) sekä hänen äitinsä kanssa. Pikkulapset ovat kyllä veikeitä. He katselevat sitä tavallista ympäröivää maailmaa niin tarkkaan ja kiinnittävät asioihin huomiota arvottamatta niitä ensin. Elämä on tuossa vaiheessa jotenkin niin aitoa peruselämään. Asiat tuntuvat siinä hetkessä ja niistä tuntemuksista hän myös kertoo samassa hetkessä toiminnallaan. Ja kyllä sellaisen rentoutuneen lapsen, joka hyväntuulisesti jokeltelee, uskoo todella sulattavan paatuneimmastakin mörököllistä edes hymyn, jos ei enempää.