En pidä lumesta.
Kaksi päivää sitten alkanut lumen satelu muistutti taas Mummista.
Ei Mummikaan tainnut talvesta pitää.
Hiljaksiin leijailevissa lumihiutaleissa oli hänestäkin jotakin taikaa.
Siinä hetkessä, kun maisema alkaa peittyä lumeen onkin taikaa.
Taika haihtuu vaan valitettavan nopeasti.
Tuosta taiasta pitäisi nauttia.
Silloin pitäisi mennä ulos kuljeskelemaan ja juomaan kuumaa kaakaota.
Niin tekevät Gilmoretkin.
Ja minä kaipaan Mummia.
Heikkona sitä tapahtuu usein.
Olo on vielä kovin heikko taudin jäljiltä.
Eikä minulla ole aavistustakaan mikä olisi oikea ratkaisu.
Nimittäin tänään loppuu sairaslomani.
Luterilainen moraali komentaa töihin vaan, vaikka konttaamalla.
Terve itsetunto puolestaan ehdottaa lepoa.
Tahto taas haluaa olla terve, vahva ja voittamaton.
Ei siltä vaan tunnu.
Monestakaan asiasta ei ole aavistustakaan.

Kello kolmen aamianen.
Ihan katettu.
Tuoretta baakelsia kahta sorttia.
Vaniljakahvia.
Hedelmäsalaattia.
Mielitietylle ja tietysti minullekin valmiiksi laitettuna.
Sen jälkeen painuin uupuneena päivälevolle.

Onhan sitä kaikkea hyvääkin.
Täytyy vaan ottaa sitä rauhassa ja vähän kerrallaan.