Lähipiiriläiseni elämässä on kuohunut. Hän aloitti rinnatusten, joutui lopulta vastatusten vaikean tapauksen kanssa. Kuvittelin sinisilmäisenä, että sellaista suunnitelmallista ilkeyttä on vain elokuvissa. Tämä oli pahempaa, jos mahdollista. Pahempaa jo siksikin, että se oli todellisuutta. Keinoja ei kaihdettu ja armoa ei annettu. On siinä selvittämistä ja vielä enemmän selviämistä. Tilanne alkaa tasaantua ja Piiriläisellä on mahdollisuus omaan rauhaan ja elämään. Sirpaleiden keräämisessähän tuo aika tässä on mennyt. Aika vähän voin tuossa tilanteessa tehdä. Nämä ovat sen laatuisia sirpaleita, ettei niitä muut näe. Läsnäololla tässä olen koittanut tilannetta laastaroida. Jossakin vaiheessa alkoi arveluttaa, että noinkohan tuo Piiriläinen tästä selviää.

    Alkaa näyttää paljon paremmalta. Hänen elämänsä alkaa asettua oikeisiin mittasuhteisiin ja huomiota jää mieltäilahduttaville ja mukaville asioillekin. Ja on taas asioita, jotka tuntuvat mukavalta. Tänään vietimme yhteistä sunnuntai-iltapäivää. Ja tuo kuohunta oli toissijaista. keskustelu on mukavaa ja vapaata ja hyppeli iloisesti, vapaana aiheesta toiseen.

    Kävimme myös elokuvissa. Almodovarin Volver oli valintamme. Ei elokuva huono ollut, mutta luulen, että olen hiukkasen pettynyt kuitenkin. Paljon oli neroutta, mutta insestillä mässäily alkaa riittää. En ole valmis ostamaan noin rajuja kohtaloita tuplana samassa leffassa ja nauramaan kevyesti päälle. Huumori sinänsä oli vapaasti liikkuvaa ja virkistävää tilanteilla leikittelyä. Ja todellista naisenergiaa. En ihmettele yhtään, että koko naiskööri palkittiin Cannesissa.