Neljäs toipilasviikko alullaan.
Eilen illalla 37,8 kuumetta.
Juupas, eipäs lähetetään erikoislääkärille.
No, erikoislääkäri ei minua halunnut.
Diagnoosia ei onneksi peruutettu, vaan aloitettiin lääkitys.
Kyllä vielä tutkimuksia kuukauden jonon jälkeen.

Ikävää asennetta rivien välistä sain töistä.
Onneksi ei ole unelmatyöpaikka.
Kismittää tuo touhu paljon vähemmän.

Toivottavasti tervehtyminen vie minua edes vähän pois päin hukasta.
Hukassa nimittäin olen ja syvällä.
On tietysti ilmiesen hyvä asia, että nyt haluan vain tervehtyä.
Mutta mistään muusta ei edelleenkään ole aavistustakaan.
Ja tuntuu, ettei pitäisi tökkiäkään.
Haluan rauhaa noilta piinaavilta ajatuksilta, joilla yritän ratkaista tätä umpikujaa.
Jättäkää vaan rauhaan.
Paljonkaan muuta sanottavaa ei aiheesta ole.
Sekään ei ole järin hyvä.

Sillä välin vaan neulon ja myötäelän Gilmorejen elämää.
Huikean nousun kyllä tekevät tuolla viidennellä kaudella.
Tarina kantaa edelleen ja Typy siirtyi tänään Suomen reaaligilmoreaikaan.
Vaikka tämä konsepti on pelastanut paljon, niin eihän se mikään pitkäaikaissuunnitelma ole.
Pitkäaikasisuunnitelmilla ei todellakaan mene näinä päivinä vahvasti näillä nurkilla.

Ja taitoluistelullakin on taas hellitty.
Ja tytöt vetivät niin hyvin.
En turhaan ollut viime vuonna Torinossa.
Maaliskuun lopulla vielä MM-kisat.
Varsovan kisoista löytyi Mielitietylle slipoverimallikin.
Olisi pitänyt päästä heti tekemään, mutta kaavailemani lanka olikin myyty loppuun  jo tältä talvelta...

Ja lopuksi vielä jälkeenkuulutan niitä sairaskäyntejä ja parane pian kortteja.
Väitän niiden efektin olevan nälvintää paljon positiivisempi.
Minä uskon huomaavaiseen hyvään, vaikka se on vanhanaikaista ja heikkoakin.