Hyvän lahjaidean keksiminen on paljon parempaa, kuin uuden esineen saaminen. Mielen syövereitä astelee esiin joku aivan kuolematon idea, joka näyttää juuri hänelle sopivalta. Tilannetta parantaa entisestään se, jos sen toteuttamiseen voi kantaa oman kortensa kekoon. Kuitenkin järki päässä. Hyvän kirjan voi ostaakin. Sitä ei tarvitse ryhtyä kirjoittamaan. Mestarit ovat kuitenkin mestareita ja jälki sen mukaista. Kummallista noiden kuolemattomien ideoiden esiintymisessä on kuitenkin se, että kaikkein läheisimpien kohdalla niitä esiintyy huomattavasti harvemmin.

    Eihän toiveiden toteuttamisessakaan sinänsä ole mitään vikaa. Ilo on kuitenkin iloa, mutta arkipäivän anarkisti rakastaa erityisesti iloisia yllätyksiä ja spontaania iloa. Sitä harvemmin syntyy, jos toteuttaa toiveen. Häälahjojen kohdalla tilanne on erityisen ongelmallinen. Se, se vasta on kulutushysteriaa ja hölmöä, että lahjapöydällä komeilee kahdeksan leivänpaahdinta ja hääparilla on jo yksi kotonakin. Ehkä myös viisi Aalto- maljakkoa on normaalitaloudessa hieman liioittelua, mutta eikö lahjan ajatus hieman kärsi, jos käymme vetämässä jonkun lasisarjan kohdalle lahjalistaan rastin, että se täydentyy tusinalla? Eihän kukaan voi sisällyttää tuohon lasisarjan täydennysosaan niin lämpöisiä ja omakohtaisia ajatuksia, että ne muistuisivat lahjan saajan mieleen vielä vuosienkin jälkeen, mutta taas toisaalta mitä tekisi niille lämpöisille ajatuksille, jotka eivät kuuluu siihen joukkoon, jotka kotia kansoittavat. Ne herättävät vielä enemmän kysymyksiä ja ristiriitaa. Kaikkea, kun on mahdoton säilyttää muistoina.

    Niinpä kiitolliset ajatukseni työtovereitani kohtaan ovat pikkuinen setti lautasliinoja sekä kesäinen kynttilä. Ne voi käyttää pois nurkista pyörimästä ja saattavat kuitenkin ilahduttaa jonkin aikaa. Eivätkä ne ole mitään niin henkilökohtaista, ettei niitä voisi laittaa kiertoon, jos niille ei itsellä ole käyttöä.