Se tuntuu olevan kerta kerralta pahempi.
Tällä kertaa tauti valvotti minua kuusi yötä.
Perusasiatkin siis todella sekaisin.
Tuollainen univajekin lisää tilanteeseen jo omat mausteensa.
Nyt kuitenkin tiedän parantuvani ennalleni.
Jos kaikki oli kaaosta jo ennen tätä viimeistä episodia, niin nyt se on sitä kaksin verroin enemmän.
Päässä kaikuu iso kysymys:
Mitä minä haluan?
Tiedän joitakin asioita mitä en halua.
Siinä onkin sitten se mitä tiedän.
Kesä on edelleen ihan auki.
Tiedossa ei ole minkään näköistä toimeentuloa.
Olen hakenut kesätyöpaikkoja.
Taidan vaan olla sellaisiin ylikoulutettu.
Haastattelukutsuja ei näet kuulu.
Teoriassa pulmaa voisi siirtää johonkin hamaan tulevaisuuteen, jos ryhtyis perheelliseksi.
Perheellisyys ei kuitenkaan ole mikään pulman siirtämisratkaisu.
Enkä kyllä halua olla perheellinen yksiössä.
Kotikin siis ensin.
Joten se siitä.

Aina voi opiskella ja kiinnostavaa opiskeltavaakin varmasti löytyy.
Aiemman kokemuksen perusteella en pidä sitä mitenkään varmana vaihtoehtona työllistymiseksi.
Ja tämä, tämän hetkinen kompromissielämä ei sekään saa kovin kovia pisteitä.
En halua pätkätöitä.
Jäädä vaille lomia.
Ja antaa paloja koko kesästä pois.
Lisäksi tehdä jotkin sellaista, joka ei vie minnekään.
Suorittaa vaan.
Tiedän kiertäväni pientä kehää pääsemättä ulos.
Odotan sitä leimausta, joka näyttää tien pois.
Edelleen tietysti uskon kirjaani.
En vaan oikein usko lastenkirjailijana toimeentulemiseen.
Se on liian ohut korsi.
Työnä lastenkirjailu on unelmatyötä.
Sitä täytyy monen muun onnellisen yhteensattuman lisäksi haluta täysillä.
Jos sitä haluaa täysillä, ei voi haluta mitään varalla.
Ja onko se sitten järkevää?
Tarvitseeko olla järkevä?
Nälkä tulee vaikka ei olisi järkevä.

Tekee mieleni paeta tätä humua.
Rauhoittaa tilannetta hiljaisessa mökissä.
Kaukana kaikesta.
Ei olisi päivällä väliä.
Ne vaan seuraisivat toisiaan.
Tosin illan tullen pelkäisin mörköjä ja peikkoja.
Sitä ei tiedä, saisiko sieltäkään ajatuksilleen kirkastetta.

Aikaisemmin epäilin olevani tyytymätön kaikissa työpaikoissa.
Kirjan myötä tiedän, ettei se niin ole.
Vika ei ole asenteessa.
Vaan sielunrakenteessa.
Sitä ei ole rakennettu tehokkuutta ihannoivaan kvartaalitalouteen.
On vaan sattunut vääriä paikkoja.
Koska loppuu sattumasta?
Mistä löytyy oikeita?