Onneksi kipuni ei ole kroonista ja se menee ohi. On jopa lupailtu, että se paranee ajan kanssa kokonaan. Kaikki kunnia ja myötätuntoni heille, jotka elävät kovan kivun kanssa päivästä toiseen. On pelottavaa kuinka voimakkaasti kipu rasittaa koko elimistöä. Tulee iso väsy, eikä muutenkaan jaksa oikein mitään. Kovasti tuo onneton kiusankappale jäytää hermoakin. Sen takia tällainen väkivallaton Typykin voisi paiskoa kamoja ja potkia ovia. Mielialan suhteen on menossa jatkuva taistoa. Minä hiissaan sitä ylös kuin lipputangon narussa ja kipu kiskoo lenkin toisessa päässä alas minkä kerkiää. Valittaminen ei juurikaan auta ketään ja sitä koitan todella välttää. Käynnissä on julma "Leikitään tervettä"- leikki. Pitkästä ilosta viimeistään tulee itku, tosi paha mieli ja depis. Taidan olla myös huono leikkimään tuota leikkiä. Otan sen aivan turhan tosissani. Lääkkeellä kipu vaimenee, mutta sen vaikutukset tuntuvat yhä ja ne yhdistettynä vielä noiden pään sumentavien tablettien vaikutukseen, on lopputuloksena juhannuksen paikalla uuden vuoden aatto ja yhdyskunta muita sammakoita, loikkimassa ulos suustani. Lääkkeiden kanssa homma ei oikein tunnu olevan hallussa. Kosteasta ja huuruisesta teini-iästä olisi ehkä ollut apua. Pää kestäisi paremmin. Sitä kuitenkaan on turha enää itkeä, sillä siltä osin maito on jo kaatunut. Lopulta mielen seinämiä pitkin alkaa nousta ajatus siitä kuinka olen nuori, minun pitäisi olla terve ja jaksaa loputtomasti ja sitten toiset kiipijät ilkkuvat, että niin se vaan ei ole. Se viimeistään nujertaa.