Palasin tapaamaan opiskeluajalta jääneitä ystäviäni toiselle puolelle
Suomea. Olin varannut junaan paljon tekemistä, koska muistin matkan
pitkäksi ajalta jona elin kahden kaupungin elämää. Opiskelukaupungissa
on paljon hyviä muistoj ja muutama todella tärkeä ihminen. Liian
harvoin tapaan näitä tärkeitä, mutta hyvä, että edes silloin. Hyvää
tekevää elämää tuntuu olevan myös opiskeluajan jälkeen, vaikka minun
kohdallani elämä valmistumisen jälkeen ei ollut kovin hohdokasta.
Toisia on onneksi kohdeltu lempeämmin.
Ne jotka pysyvät menossa mukana, tuntuvat pysyvän,
vaikka yhteys olisikin harvakseen kulkevien postikorttien varassa.
Teknologiaahan olisi käytössä mielinmäärin, mutta siinä sitä sitten
olla ja nautitaan postikorteista.
Tekemistä junaan oli aivan liikaa. Olen
oppinut olemisen hienouden, joutilaisuuden. Voi olla touhuamatta, eikä
aika silti tunnu menevän hukkaan. Mukana on kaksi ihanaa kirjaa,
käsitöitä ja tietysti tarvittava välineistö suuren projektin
jouduttamiseksi. Kaikille ei ole tainnut vielä täysin valjeta kuinka
tosissani projektini kanssa olen ja kuinka pitkälle aion sen kanssa
mennä. Siinä kuitenkin lepää tulevaisuuteni työsarka ja unelma-ammatti.
Mitä minä nyt en sen eteen tekisi?
Eilinen ilta huipentui iloiseen jälleennäkemiseen
sushin äärellä. Kyllä me vain olimme aika sushimaistereita Yllätystytön
kanssa. Ja ihanaa oli. Typyltä ei edelleenkään mursutus luonnistu,
mutta onneksi Yllätystyttö on kärsivällinen ja lempeä ope. En kyllä
ymmärrä kuinka hän päästi minut jatkokurssille, mutta niin siinä vaan
kävi. Olemme siis takaisin suloisessa pikkuruisessa mursumaailmassa
muutaman päivän. Vain Ana The Man- etämursu puuttuu.
tiistai, 11. huhtikuu 2006
Kommentit