Kuinka pitkä onkaan tuo hetki putoamisen ja alastulon välillä, vaikka tässä tapauksessa matkaa oli vain puolitoista metriä. Kuitenkin niin, että sillä matkalla ehtii ihminen pudotessaan mennä myös akselinsa ympäri. Tapaturmat eivät tule kello kaulassa, eikä tullut tämäkään. Aivan yllättäen minun Tärkeäni oli putoamassa. Kuinka nopeasti synapsiyhteydet tuollaisessa tilanteessa toimivatkaan? Siinä todella ehtii  miettiä, että menetystä joko osittaista tai lopullista ja näiden vaihtoehtojen seurauksia sekä niistä johtuvia tuntemuksia. Siinä ehtii myös todella kirkkaasti oivaltaa kuinka tärkeä tuo joku minulle on ja mitä kaikkea hänen menettämisensä minulle tarkoittaisi. Ja tietysti sitten kaikki se, mitä nyt tehdään? Mistä saadaan ambulanssi ja mitä seikkoja tulisi ottaa huomioon häntä käsiteltäessä ennen ambulanssin tuloa.

    Tässä vaihessa olin jo aivan hänen vieressään ja hän tumpsahti siihen maahan. Kaikki ympärilläolijat oidättelivät henkeään. Ja siinä samassa hän nousi ylös, vain pieni naarmu kasvoissaan. Ja kaikki huokaisivat syvään. Siitä pahan näköisestä tilanteesta selvittiin siis täysin säikähdyksellä. Todella isolla säikähdyksellä, tosin. Kuvat tuosta putoamisesta välähtelevät vieläkin toisinaan silmieni edessä. Tärkeä itse ei tiedä kuinka pahalta tuo putoaminen näytti. Minä puolestaan säikähdin oikein kunnolla ja ehdin ajatella kaikki nuo "mitä jos ajatukset" ja ymmärsin todella väkevästi ja paljon aikaista todellisemmin kuinka tärkeästä ihmisestä tässä on kyse.