Lähes vuosikymmen sitten olin Ranskassa, tarkemmin Bretagnessa vaihtarina. Vuosi oli todella haastava, eikä ollenkaan täynnä sellaisia ihania muistoja, joita vuodesta odotetaan jäävän. Varsinaisesti mitään pahaa ei sattunut minulle, mutta isänperheissäni, joita minulla oli yhden sijaan kolme (ja vielä neljäskin olisi ollut tarjolla viimeisiksi viikoiksi, jolloin lähdin kotiin). Se oli varsinaista kriisin hallintaa ja henkistä rajua kasvua koko vuosi. Ranska ei siis saanut mahdollisuutta tehdä minuun vaikutusta ja kuvittelin, ettei minulle jäänyt tuosta kriisien hallinnasta paljon kulttuurillistakaan pääomaa.

    Pariisissa vieraillessani kuitenkin huomasin kuinka kotonani seillä olin. Systeemit olivat tuttuja, samoin puhekieli ja mainokset. Minulla olikin yllättäen toinenkin kodin tuntuinen kaupunki tässä maailmassa Helsingin lisäksi. Kielihän oli tuolloin taannoin todella sujuvaa ja hyvää. Se on kyllä rapistunut, kun ihmiskontakteja ei paljonkaan vaihtarivuodestani jäänyt, eikä muutenkaan ole ollut syytä ylläpitää kieltä. Ymmärrän edelleen todella hyvin, mutta sanavarsto ei toimi silloin, kun vaaditaan nopeaa reagointia, kuten keskusteltaessa. Näiden kokemusten jälkeen kielen huoltoon taitaa kuitenkin olla tarpeeksi syitä.

    Ranskan vierailu jatkui Pariisista Burgundiin. Sieltähän niitä hyviä viinejä tulee. Eikä vain viinejä, vaan myös todella upeita raaka-aineita ruuanlaittoon. En ole milloinkaan nähnyt Mielitiettyä niin onnellisena kuin siellä, rehevien yrttien, huolella kasvatetun lihan ja upeiden viinien synnyinseuduilla. Burgundissa taitaa todella olla niin, että siellä antamisen ja vastaanottamisen suhde on upea. Valtavasti ei tarvitse uhrata ja saa paljon ihania asioita. Tietysti myös ystävämme kaunis, vanhasta maalaistalosta kunnistettu "villa" tarjosi parhaat mahdolliset puitteet lomailulle. ja Burgundissa ihmiset olivat aivan toisenlaisia kuin kiireiset pariisilaiset tai pikkuiset, jurot bretagnelaiset. Nämä ihmiset olivat selvästi elämästään nauttivia ja tyytyväisiä ihmisiä, jotka mielellään jakoivat kokemuksiaan ja tietoaan omasta aluestaan. Tietysti he olivat alueestaan ja sen tuotteistaan valtavan ylpeitä ja toki on syytäkin, mutta voi sitä tarrojen ja tunnusten märää ja niitä perusteluja juuri näiden tuotteiden paremmuudesta. Siitä meillä suomalaisilla olisi todella oppimista. Tuleehan täältäkin paljon hienoja asioita, mutta niistä ei vaan tiedetä.

    Koitosan Ranskan jälkeen, tosisn suosikki kohteeni Italia ei tntunut yhtä hienolta kuin aikaisemmin. Kesti jonkun aikaa, ennen kuin peruskielitaitoni lähti kulkemaan ja enhän tietenkään ollut samalla tavalla sisällä siinä kulttuurissa, kuin olen ranskalaisessa. Ja huvittavaa kyllä. Keksen kahden viikon matkani minulle iski hirvittävä koti-ikävä. Tietysti se jäi taka-alalle, sillä Italian Rivieran pikkuiset ranta kaupungit olivat toinen toistaan suloisempia. Hedelmät olivat ihanan kypsiä ja herkullisiä. Ruoka oli hyvää kaikkialla ja rannalla, kun olimme, niin tarjolla oli ihania tuoreita äyriäsiä. Siinä maisemassa Välimeren aaltojen loiskeessa minun sieluni lepäsi, vaikka se ei kodilta tuntunutkaan. Kuvittelen, että sellaisessa ympäristössä olisi hyvä tehdä työtäni. Kylässä on kaikki tarvittavat palvelut ja sosiaalinen kontakti syntyy, kun on tuttu leipuri, vihanneskauppias sekä tutut kyläläiset, mutta ei enempää kylän on kulkenut päästä päähän parssakymmenessä minuutissa. Ehkä kuitenkin päätyisin Pariisin, jos voisin valita.