Minun on todella vaikea käsittää kuinka keväästä voisi masentua tai se voisi ahdistaa.
Se on parasta aikaa.
Kukkasipulien noustessa minunkin mielialani nousee.
Eikä sitä sadesäät tai muut pysty enää alas painamaan.
Puuhaa tulee lisää, kuten yleensä myös tänä vuonna uudet asiat ovat vallanneet alaa elämässä juuri näin keväällä.
Joka vuotinen viherpeukalous nostaa päätään, siemenpussit on hankittu ja ne odottavat multaa ja kylväjäänsä.
Pieni korutaiteilija minussa nostaa päätään ja kaikki hyvät periaatteet helmien kanssa puuhailusta ovat repsahtaneet.
Helmeillä piti vain viikonloppuisin.
Illat tahtovat venyä ja aamulla sitten nukuttaa.
Kodin jatkeessa on siirrytty rahoituksen selvitys ja tarjouksen suunnitteluvaiheeseen.
Minä en jaksaisi enää odottaa.
Olen turhautunut, kun asiat eivät etene.
Toisaalta minunkin on hyvä vähän näitä asioita mutustella.
Isoja, kun ovat.
Ja mutustelu on kuitenkin tylsää.
Nyt myös runnon aikaa ja tahtoa, jotta kirjani vihdoinkin tulisi valmiiksi.
Kesälle ei edelleenkään ole töitä.
Yllättävän vähän se murehduttaa.
En oikein edes tiedä mistä etsisin.
Etsin kuitenkin.
Vain etsivä löytää.
Se mitä haluan on kuitenkin selkeytynyt valtavasti.
Ja varmasti tiedän, etten toimistoon halua.
Voi toimistossa vähän olla, mutta ei kokonaan.
Kommentit