Se oli eilen.
Aurinkopaistoi.
12 silmäparia tapitti minua reilun metrin korkeudelta.
Ilmoitin heille, että nyt kaikki ovat ulkona ja tankkaavat aurinkoenergiaa.
Ja niin tapahtui.
Eihän pohjoinen tuuli mukavaa ole, mutta aurinko voittaa sen skaban.

Aamiainen kaupungilla ystävän kanssa.
Runsaasti naurua, hyvää mieltä ja evästä.
Valmistauduimme yhdessä toisen ystävän syntymäpäivään.
Olen niin lahjaihminen.
Annan mieluummin kuin saan.
Lapsuudenystävä sanoi, että lapsenakin jaoin kaikki lelut kavereille.
Itse en muista sitä niin.
Muistan vain kuinka kiva hyviä juttuja oli jakaa.
Tosin, onhan nyt lahjojen valmistamisaika muutenkin.

Lähdin tuon aamun huumassa vielä töistä kotiinkin.
Unohdin ostokseni töihin.
Kävimme hakemassa paketin ja varastojen täytettä teekaupasta.
Ihana paikka.
On synti ostaa teetä muualta.
Illan teehetkestäkin ehdin päivän aikana jo haaveilla.
Teet odottavat töissä noutajaa.
Ja tänään on sen teehetken vuoro.

Matkalla kotiin näin näyteikkunassa vielä kaikkien aikojen joulukoristeen.
Sitä tapahtuu harvoin.
Se olisi kestokoriste.
Ehkäpä pikkujoulutonttu muistaisi minuakin...

Eilisen kaltaisina hetkinä on todella helppoa pitää elämää merkityksellisenä ja mielekkäänä.
Kyse oli kuitenkin tavallisesta arkiaamusta ja pikkuihmeistä.
Mahtavaa!