En ole vieläkään täysin toipunut olympiamatkasta taitoluistelun ihmemaahan, kun luistelukuume jälleen nostaa päätään. Meneillään on nimittäin maailmanmestaruuskisat, joista Yle alkaa näyttää ohjelmaa huomenna päivällä. Naihoitusvälineet ovat, jo valmiina, sillä tuona kyseisenä ajankohtana en voi olla ruudun ääressä.

    Koko kuume iski salakavalasti viime talvena, kun kärvistelin talviallergian kynsissä. Toipilaana oli nimittäin hyvä seurailla myöhäisillan lähetyksiä, joina taitoluistelukisat silloin tulivat. Kaikkein suurin osuus kuumeen nousulla oli kuitenkin Susanna Pöykiöllä, joka tuli ja otti koko hallin haltuun vuorollaa. Viime kaudella hän saikin EM hopeaa. Ei enää mitään anteeksi pyyteleviä hentosia tyttöjä jostakin kaukaisesta maailmankolkasta, vaan niin nuoriksi ihmisiksi karismaattisia ja upeita urheilijoita. Eivät he mitään hyppykoneita ole, mutta Pöykiön menestys viime kaudella osoitti ettei tarvitse ollakaan. Vakuuttavalla luistelulla ja valloittavalla persoonallisuudellaankin on oma merkittävä osansa taitoluistelumenestyksessä. Tänä vuonna MM- kisat jäävät tietysti vähän olympiakisojen varjoon, joka sekoittaakin mukavasti jo alkukaudesta vakiintunutta sijoitusjärjestystä.

    Taitoluistelukisojen seuraaminen paikan päällä Torinon Palavelassa ei tietenkään helpottanut kuumetta, mutta mitä sen väliä. Arakawa oli niin kaunis ja ihmeellinen voittoisassa vapaaohjelmassaan ja kyllä minä olen edelleen vankkumaton Susanna ja Kiira fani. Täällä on siis täysi kisastudion rakennus käynnissä. Onneksi aikataulunikin ovat sellaiset ettei pitkälle yöhön venyvät illat ole ongelma.

Hullu se on urheiluhullukin, vaikka toiset kyllä kyseenalaistavat taitoluistelun urheilullisuuden.