Sain mennen tullen kyydin tuonne toiselle laidalle Suomea tapaamaan Ukkia. Ainahan se ei tunnu parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta tapailla sukulaisia ja selitellä tekemisiään ja suhteitaan, mutta toisaalta enemmän eläneillä ihmisillä on pääomanaan hurja määrä viisautta ja sitä elettyä elämää. Ikäpolveni isovanhemmilla vielä sotaa ja kaikkea sellaista, jonka olemassa oloa meidän on vaikea edes todella käsittää. Eikä kukaan ole ikuinen. Toisen Isoisäni kanssa yhteinen aikamme jäi aivan liian lyhyeksi, hänen viisaudestaan olisi ollut runsaasti apua omassa työelämässäni. Isä ja poika riitelivät ja siitä kärsivät sitten lapsenlapsetkin. Nyt on Isoisän suhteen liian myöhäistä. Onhan meillä nuorilla samalla tavalla oikeus olla nuoria, naiveja ja ymmärtämättömiä, kuin vanhemmilla ihmisillä on oikeus olla vanhoja, jäykkiä ja omiin tapoihinsa kangistuneita. Rinnakkaiselo on silti mahdollista, jos molemmin puolinen kunnioitus on läsnä. Tämähän on yksi parhaista tavoista jakaa elämää.

    Ukkia katsellessa en voi muuta, kun toivoa, että eläisin yhtä pitkään ja terveenä kuin hän. Että jaksaisin innostua vielä elämän vastoinkäymistenkin jälkeen uusista jutuista ja nauttia elämästä. Hän on 80 ja tekee vielä viiden hehtaarin saaressa metsätöitä ja elää kesäisin lähes omavaraisena. Hän ei sotavamman vuoksi kuule enää kovin hyvin, mutta sähköpostia hän käyttää ja olenkin hänen kanssaan säännöllisessä sähköpostikirjeenvaihdossa. Jäätyään leskeksi hän opetteli myös kaikki taloustyöt voidakseen edelleen olla riippumaton ja elää omaa elämäänsä.

    Vaatiihan se rohkeutta toimia vastoin odotuksia ja tehdä päätöksensä lopulta itse, mutta onhan suhde paljon aidompi ja hedelmällisempi, jos molemmat tuovat siihen aidosti itsensä, vaikkakin kitkan kanssa, kuin jos siinä pokkuroidaan ja mielistellään. Sukupolvien väliset kohtaamiset ja elämän viisauden jakaminen ovat kuitenkin todella tärkeitä asioita.