Kaveripiirissä alkaa olla vauvoja ja pieniä lapsia. Monien kohdalla tuntuu myös käyvän niin, että kaikki muu katoaa, kun perheeseen tulee lapsi. Osittainhan se on luonnollista, mutta toisaalta jos elinpiiri muuttuu kovin kapeaksi, kun lapsen kanssa ei voi tehdä mitään, niin onkohan sekään hyvä? Kuitenkin kuvittelisin, että lapsen tulisi olla luonnollinen osa elämää, eikä sulkea sitä ulkopuolelle. Toki lapsen tarpeet tulee huomioon ottaa, mutta muuten lapsen tulisi voida elää tässä samassa maailmassa kuin vanhempansakin, eikä pehmustettujen seinien sisällä tai valkoisen aidan aitaamalla alueella, jossa ei ole yllättäviä muuttujia. Niitähän on kuitenkin.

    Eilen oli iloista huomata, että luonteva suhtautuminen lapseen ja elämään on mahdollista. Tämä pikkumies oli aikuisporukan mukana, kun palasimme tanssiporukan kanssa luontoon eli maalaistanssiyhteisöön, jossa oli tarjolla tanssia sisällä ja ulkona, saunomista sekä yhteinen ateria, jonka Mielitietty meille valmisti. Lapsen rytmi kulki siinä aikuisten ohjelman  ohessa ja hän oli mukana omilla ehdoillaan, kuitenkaan jättämättä ulkopuolelle itseään tai äitiään. Hän oli oppinut olemaan vieraassa paikassa ja tutustumaan vieraisiin ihmisiin sekä maistamaan uusia makuja. Kyllä kai lapsen tulisi olla luontevasti osa elämää. Niinhän se on tuolla vieraissa maissa, joissa ollaan perhekeskeisiä ja vietetään aikaa joukossa, jossa on kaiken ikäistä väkeä. Hyvin nuo vierasmaalaiset lapset tuntuvat oppivan olemaan ja elämään siinä joukossa. Samalla tulee opittua paljon todella arvokkaita sosiaalisia sekä laumassaelämisen taitoja.