Ravintolisätabletit ovat nyt muutaman viikon vain pyörineet purkeissaan.
En saa niitä lisättyä varsinaisten lääkkeiden jatkoksi.
Minun parastahan ne olisivat.
Ja auttaisivat paranemaan.
En vaan saa niitä otettua.
Ja aina luotan huomiseen.
Niin tänäänkin.

Parantumista tapahtuu koko ajan.
Silti olen kärsimätön ja taipuvainen murehtimaan sairaslomani pituudesta.
Päivä kerrallaan se nyt vain on otettava.
Toipuvaa minua vastaan ei pidä tehdä.
Mutta vähän on yritettävä, muuten jaksaminen kutistuu minimiinsä jo käytön puutteesta.
Olin lainannut kaksi elokuvaa, joista sain vain toisen katsottua ennen palauttamista.
Ei vaan kertakaikkiaan huvittanut.

Tänään tunnin lenkki ulkona ei ollut minkäänlainen ongelma.
Raittiista ilmasta tulee niin hyvä olo.
Minulla oli asioita hoidettavana sellaisten etäisyyksien päässä, että oli mahdollista kävellä.
Kirjastossa käydessäni sain ilokseni todeta Mma Ramotsweja olevan olemassa seitsemän.
Tosin niistä on käännetty vasta neljä.
Mahtava kirja, pitää täydellisesti otteessaan vielä toisellakin lukukerralla.
Tämän aamun luksustelut venyivätkin sitten useamman tunnin sessioksi.

Ystävänpäivä on hyvä päivä.
Olen saanut useampia iloisia viestejä.
Yhden pitkän sähköpostin.
Ja todella odottamattoman ja koskettavan kortin.
Päivää juhlistin Mielitietyn kanssa juustojen ja punaviinin ääressä.
Paljon parempaa tapaa ei olisi voinut olla.
Minä aion muistaa ystäviäni yllätysiskuin villasukkien muodossa tässä kevään aikana.
Tänä vuonna jäi kortit ystäville väliin.
Ensi vuonna ei tapahdu niin, jos se minusta on kiinni.

Tänään on suuri päivä siksikin, että vuoden tekeillä olleen pitsijakun osat ovat valmiit.
Täytyy enää ratkaista pingptusongelma.
Ja viimeistellä.
Tuo hepene ehtii melkein sunnuntain erityistilaisuuteen.