Eilen olisin väsähtänyt totaalisesti avarassa maailmassa.
Tunsin itseni niin hölmöksi, yksin sängylläni istuessani ja odottaessani saapumattomat vieraat saapuneiksi.
Siis tajuttuani tilanteen.
Onneksi ystävät tulivat myöhemmin illalla.
Se tuntui mukavalta, vaikka en oikein jaksanut tuntea.
Kamalaa miten ilokin voi menettää volyyminsa.
Ja juuri silloin, kun se olisi kovasti kaivattu vieras.

Ympäristöä oli pakko hieman laajentaa.
Lähes kolme viikkoa neljän seinän sisällä alkoi kaatua niskaani.
Hyvää se mielelle tekikin.
En kyllä jaksanut oikein keskittää huomiotani mihinkään.
Tuntemusten suhteen siirryin sitten toiselle tasolle.
Nyt tuntuu ja lujaa.
Ja vaikka hyvällekin, niin itkettää.
Väsymystä tämäkin.
Ehkä hiukkasen lievempää tosin.

Tämä pieni maailmani tuntuu kaikkine pienine asioineen hyvältä.
Opiskeluaikainen ystävä muutti Helsinkiin.
Olihan piristävää häntä tavata.
Todella mukavaa.
Onneksi hän on nyt täällä.
Sain uusia teelaatuja.
Irtoteelaatuja, jotka tarvitsevat purkkeja.
Saan siis purkkejakin.
Gilmorejen uusi tuotantokausi.
Niin täynnä hyvää mieltä.
Ja Mielitietty. Hän ei kyllä ole mikään pieni asia.

Ei sinne avaraan maailmaan noin vain lähdetä.
Eikä esitykseni ollut huippuluokkaa.
Jätin kukkaroni kauppaan maksettuani ostokseni.
Huomasin sen vasta, kun tarvitsin sitä seuraavan kerran puoli tuntia myöhemmin.
Onneksi ystävä pelasti nolosta tilanteesta.
Ja minä sain karvaasti todeta, että terveeseen on vielä pitkälti matkaa.
En toimi, kuten pitäisi.
Ihan poikki.

Hyvä päivä silti.