Hyvää tapahtuu niin paljon, etten pysy perässä. Ehkä olen ollut myös vähän hitaampi hartiatropin takia. Uni on tullut todella helposti päivällä ja illalla. Viime viikoltakin on kertomusrästejä... Uni vaan yrittää tulla väkisin ja päivillä on ollut sellainen kummallinen taipumus viimepäivinä muuttua yöksi ennen aikojaan.

    Äitienpäivä ei varsinaisesti ollut mikään suurmenestys. Tosin pelastin Äidin lauantaina kiusalliselta tilanteelta ja teatterilipun tuhlaantumiselta. Mies ei päässyt ja minä paikkasin. Se oli suomalaismittapulla suurmusikaali, joka miellyttää massoja ja on aika väritön ja mauton. Tosin huipusta oli kyllä saatu hieno. Se tuntui. Sunnuntaina äiti ei ehtinyt edes kakulle jäädä, vaikka sellaisen leivoin hänelle, hänen mieltymystensä mukaisesti. Annoin hänelle sitä kuitenkin evääksi ja hyvältä se oli kuulemma maistunut. Tämä kaikki johtui siitä, että se sama, joka teki teatterioharit jatkoi itsejästä linjaansa ja miinoitti äitienpäivän. Ajattelemattomuus kyllä harmistuttaa.

    Sunnuntaina tein pohjatyötä Suureen projektiin valloittavien lasten kanssa. He olivat niin suloisia, että heitä olisi voinut seurata tuntikausia. Palleroikäisen liikkuminen on niin valloittavaa, etenkin jos hän on saanut liikkua paljon.

    Kotimme verhoepisodia ei voi pitää ainoastaan käsitöiden puolella. Se on nimittäin menestystarina, joka tottelee työnimeä Papanavarhot. idea, jonka lehdestä bongasin oli kyllä hyvä, mutta vasta nyt, kun ensimmäinen nejännes on ikkunassa, on selvinnyt miten hyvä. Eilisen illan kuljeksimme Mielitietyn kanssa tässä kotosalla ja joka kerta verhot ohittaessamme pysähdyimme niitä ääneen ihastelemaan. Vielä tänään aamullakin Mielitietty niitä ihasteli ennen lähtöään päivän puuhiin. Ja ihastelu jatkuu edelleen. Taisi tulla täysosuma, hihii!